Viimeinen
työpaja Digital citizenship competences opettaa, että netin käyttöä pitää
opettaa. netti voimaannuttaa. Youtube pelastaa maailman. Alkuun vähän
kerrottiin suomalaisen tutkimuksen tuloksista, että netissä kiusataan ja
lietsotaan väkivaltaa.
Resiliensin
rakentamista halutaan. Nuoria ei voi suojata netiltä. 125000 tietoa haulla ”how
to join ISIS”.
Ruokatauolla
tuli luvattua OPH-visiitti Sri Lankasta tulevalle Suchith Abeyewickremelle ja koulukontakteja
lisäksi. Mahtaakohan tamilimiestä näkyä Hakaniemessä, selitti kyllä että matkarahat
on omasta takaa. Vikas toi terveiset Goran perheeltä ja lahjaksi pienen
elefantin. Ei tietenkään ollut vastalahjaa, tyhmää lähteä ilman sellaista tähän
suuntaan maailmaa. Vikas on nuori ja moderni, ehkä se ymmärtää, perheensä ei.
Perhe ei kyllä ymmärrä sitäkään että tulen Delhiin enkä matkusta Vijayawadaan
heitä tervehtimään.
Kirjauduin
myös lennolle ja yritin kysyä Finnairin tsättihenkilöltä miten aikaisin pitää
olla Delhin kentällä. Osasi vastata, että kannattaa kysyä Delhin kentältä.
Miksi ihmeessä Finnair maksaa jollekin netissä roikkumisesta, jos ei siitä
synny maailmaan muuta lisäarvoa kuin asiakkaan huvittunut harmistus.
Nyt kysytään Why has ICT become
the tool of choice for radicalizing youth. EIkö se ole the tool kaikkeen mahdolliseen?
Millainen olisi ICT for re-radicalization, pohditaan. Opetetaan nuoria
vastaamaan nettikeskusteluissa positiivisesti ja rakentavasti. Täällä nuoret
tarkoittavat ikäryhmää alle 30v aikuiset. Aika vähän puhutaan peruskoulu- tai
lukioikäisistä ylipäätään. Kuitenkin asenteet alkavat fiksautua kymmenen
ikävuoden kieppeissä, eli siinä tai ennen sitä pitäisi vaikuttamisen alkaa.
Ystäväni
Arno kirjoittaa samaan aikaan US blogissa Järki käteen Helsingin
opetuslautakunta, Digi digi digi, pää on pipi:
”Överiksi menevä digitalisaatio ei ole harmitonta. Jos
tottuu liian yksipuolisesti pyörimään sekavissa nettirihmastoissa,
pitkäjänteinen ja paneutuva lukeminen alkaa tuntua työläältä. Tekstiin ei enää
osaa uppoutua, kun aivot kaipaavat kärsimättömästi uutta ärsykettä.
Nobel-palkittu Daniel Kahneman puhuu ihmismielen kahdesta järjestelmästä.
Systeemi yksi on nopea, intuitiivinen ja pinnallinen: se laskee, että 3+2=5.
Systeemi kaksi on analyyttinen, hidas ja vaatii ponnistelua. Se laskee, mitä on
32 x 13 ja pohtii, sopiiko marxilainen yhteiskunta-analyysi nyky-Suomeen.
Pinnallinen nettipoukkoilu tapahtuu systeemissä yksi. Kun lukee
syventyneesti kirjaa, käynnistyy systeemi kaksi. Juuri siihen koulun pitäisi
valmentaa – analyyttiseen, syvälliseen ja kriittiseen ajatteluun. Silti en
juuri näe opetushallinnossa huolta lukemisen vähenemisestä. Enemmän huolta
kannetaan siitä, osaavatko opettajat riittävästi pelillistää opetusta.”
Ehkäpä iso osa pve-e digitaidoistakin syntyy
ihan muusta kuin digistä. Lasten ja nuorten osallistamisesta kenties.
Lopetussessiossa ei
yllättäen olekaan juhlapuhetta, vaan kerrotaan mitä on UNESCOlta tulossa
jatkossa:
- policy guide
- network distribution list
- global events
- country level capacity building
- develop digital learning tools and
platforms for education for humanity
- establish global youth council
to develop a youth-led guide PVE
- the talking across generations
TAGe event series to influence education policies and practices
Policy
guide -asiakirjaan pyydetään kommentteja. Siinä halutaan brittimalliin
opettajista profiloijia, jotka koulutetaan havainnoimaan oppilaista vaaran
merkkejä, jotka sitten raportoidaan koulun erilliselle pve-henkilölle
toimenpiteitä varten.
Tämä
ei istu suomalaiseen tai pohjoismaalaiseen ajatukseen oppilashuollosta, joka
huolehtii oppilaista kokonaisvaltaisesti ja jonka puoleen käännytään aina kun
oppilaasta ylipäätään herää huoli. Profilointia ei pidä tuoda kouluun, etenkään
kun ei ole laajoissa tutkimuksissakaan osoitettavissa mitään erityistä radikalisoitumisen
varhaista merkkiä, mikä poikkeaisi niistä yleisistä merkeistä, joista huomaa,
että oppilaan asiat eivät ole aivan hyvin. Pve on yksi monista
huolisektoreista, joista oppilashuollon ja opetushenkilöstön tulee olla
tietoisia.
Aamulla kotiin. pveDelhi lopettaa.
Satu, jatka blogia, kyllähän elämä OPH:ssakin on eräänlaista Intiaa (vrt. edell. kommenttini) ja PVE tietysti säilyy tehtävänämme.
VastaaPoistaPaula, mä luulen että OPH ei ole palkannut mua blogeja kirjoittelemaan.
PoistaOlipas kattava ja hauska kertomus. Melkein tuntuu kuin olisi itse ollut paikalla.
VastaaPoistaSatu, mä luulen että tästä saa insentiiviä perustaa OPH:n oma EPÄvirallinen matkablogi. Uutta tekstilajia valtionhallintoon pukkaa.
VastaaPoista